Silloin meillä on yhteenvetokäynti + mulla munajohtimien aukiolotutkimus, elikkäs se hssg-tutkimus.
Jännittää, ahdistaa, suoraan sanoen vähän jopa v-tuttaa.
Enkä tiedä miksi?! Voiko olla, että oikeasti ne on tukossa ja mitä vielä?
Siksikö, että luulin, ettei mun koskaan tarvitsisi mennä tuollaiseen tutkimukseen?
Siksikö, että lääkäri vannotti puhelimessa mua ottamaan sitä särkylääkettä kunnolla, koska saattaa tehdä tosi kipeää?
Siksikö, että oon ylipäätään tälläsessä tilanteessa tämän ikäisenä, itsekin vielä kuitenkin näköjään keskenkasvuisena?
Lauantaina tosiaan alkoi taas ne ihanat naistenvaivat, vaikka olin ihme kyllä nyt ihan varma, että nyt tärppäs!
Mutta ei, ilman mitään oireita, kipuiluja jne ne vaan alkoi.
Yht'äkkiä tiptiptip..
Enkä ees itkenyt, surettaa vieläkin, mutta en jaksa itkeä.
Olen lukenut mielipiteitä netistä, joiden mukaan ihmiset jotka tarvitsevat apua lapsen saamisessa, ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. En jaksanut edes surra, miten typeriä jotkut onkaan.
Mutta aloin miettimään, onko musta äidiksi?
Onko musta äidiksi vaikka mun keho on toista mieltä?
Olisinko huono äiti, koska me tarvittiin apua lapsensaamiseen?
En tiedä, päässäni on miljoona ajatusta jotka tappelevat keskenään.
Nyt hiljenen ja menen juomaan kahvia, tulen viimeistään perjantaina kertomaan tutkimuksesta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti